Tässä eräänä aamuna kävimme torilla ja parkkipaikan reunassa näin tämän kauniin orvokin. Kuva oli pakko ottaa ja hyvä niin, koska tässä on oiva esimerkki sinnikkyydestä. Vuodatukselle sattui ikävä sähkökatko ja seuraukset oli todella suuret meille asiakkaille. Mutta eiköhän sinnitellä tämän orvokin tapaan ja asenneta ne kuvat takaisin mitä löytyy ja  jatketaan uusilla kuvilla ja jutuilla. Olen varma, että vastaisuudessa on huomioitu mitä kaikkea voi tapahtua ja ongelmakohdat on minimoitu.

Minun käsityöt ovat olleet jonkinlaisella tauolla. Teen jotain koko ajan, mutta hitaasti. Oliskohan se kuuluisa käsityöblääh... tullut kylään? Ideoita olis vaikka kuinka, mutta aloitusta puuttuu. Kävin Turussa reissulla ja tietysti siellä Jätti-Rätissä. Puuvillalankaa ostin koko ison matkalaukullisen, joten materiaalipulaa ei voi tulla. Tosin kirjoitin tuolla aiemmin siitä tädin sängynpeitosta ja sen kirjailu on edelleen kesken, joten sitä on tehtävä että sen saa pois käsistä ja yksi kastemekon nimikoiminen on myös kesken, joten hommaa piisaa. Siispä tekemään kirjontaa ja kuuntelemaan olympialaisia!!!