Ystävänpäivä, allakkaan merkitty meni jo, mutta mehän tiedämme että jokainen päivä on ystävänpäivä. Posti toi minulle aarteita. Kuvassa näkyvä kirja on täynnä mieleen painuvia rukouksia ja ihan omistuskirjoituksella varustettu. Olen lukenut jo jonkin verran iltalukemisena ja tiedän, että kun tulee vaikea hetki tästä kirjasta löytyy apua.   Tuo pienenpi esine tuo apua sen sängynpeitteen kirjailemiseen. Kaunis posliininen sormustin.  Nämä molemmat tulivat blogiystäviltä. Emme ole koskaan tavanneet, vain täällä netissä ja puhelimessa. Olen niin  ihmeissäni tämän hyvän hyvyydestä. Vaan sen tiedän, että hyvää jakaessaan saa paljon myös itselleen. Siispä pitäkäämme hyväntahtoisuus  korkealla.




Kävin lanka ostoksilla taas. Onhan niitä lankoja vaikka kuinka kotona, mutta eipä juuri siihen mitä mielessä on ajatellut tehdä. Elsan tuubiin piti ostaa kuitenkin nämä keltainen ja violetti Siirilanka, kotona olevista olisin saanut neulottua, mutta tuubin käsinpesu on suurperheessä aikaa vievä juttu, joten langat vaihtoon. Sitten ostin ihan eka kerran itse näitä monivärisiä seiskaveikkalankoja. Tuosta tulee minulle tärkeälle henkilölle jotain!!!!

Tänään on hyvämieli: KEVÄT on jo OVELLA Postin hakumatkalla ilma oli täynnä linnunlaulua, ei vielä titityytä, mutta kaikkea muuta vihellystä. Kuunnelkaa.