Osallistuin Tiinan blogissa arvontaan ja ylläoleva kuva kertoo mitä sain. Kaikki muut paitsi siililautanen on minikokoa, kuvasta puuttuu vielä sydänkaulakoru. Hoksasin sen vasta kun kuva oli jo täällä netissä. Minä ihmettelen aina, kuinka jonkun sormet pystyy tekemään noin pieniä asioita, siellä pitsiliinojen välissä olevat pienenpienet virkatut ovat patalappuja nukkekodin keittiöön. Oikein mukava palkinto, kaikki löytävät paikkansa. Kiitos Tiina!!!

Tässäpä esiintyy pari villasukkia. Nämä olen aikaan saanut yhtäaikaa pyöröpuikoilla. Olipas sekin kokemus. Kyllä täytyy myöntää semmoinenkin asia kuin luetun ymmärtämisen vaikeus. Pitipä muutama kerta käydä kävelyllä ja ottaa neule uudestaan käsiin. Melko rumasta ulkomuodosta huolimatta, nämä sukat ovat jalassa verrattomat. Aion neuloa vastakin ja olen sitä mieltä, että juuri tällä tavalla neulotut valmistuvat nopsaan. Pitsikuvioiset voi viedä vähän enemmän aikaa. Mielessäni neuloin jo raitaa ja vaikka mitä muuta seuraaviin sukkiin.

Tässä taasen ihan peruspipo. Eilisiltana aloitin ja tänään aamupäivällä lopetin. Olisi se tullut jo illallakin valmiiksi, mutta nukkumatti heitti sitä hiekkaa silmiin ja arvaahan sen kuinka siinä käy, Tv-sarja Kettukin jäi näkemättä loppuun. Nyt työn alla on lapaset Aarolle. Pyysin tenavia piirtämään millaiset lapaset haluaisivat ja nyt on toteutuksen vuoro. Annoin kaikille paperille piirretyn lapasen kuvan ja siihen värittivät kuvan tai raitoja tai mitä heillä mieleen juolahti. Tämä on mielenkiintoinen projekti.

Tänään on hyvämieli, kun on taas niin monta käsityötä alulla, että siinäpä se aika toiseksi vaihtuu, ennenkuin ne ovat valmiit.