Tässäpä ne neljä hatun alaosaa. Tyttösille askartelin vielä ruusun käteen. Nämä pollihahmot ovat jo useana vuotena olleet lahjamme kirjoittaneelle.  Ja muitakin opiskelijoita olen muistanut alaan liittyvällä hahmolla.  Joulun aikaan ylioppilaat saavat tonttuhatun mukaansa.

Nyt on minun pitänyt joutua moneen paikkaan (kiire) Viime viikolla alkoi se sädehoito ja jatkuu taas tulevana. Päivä menee nopeaan kun käyt keskussairaalassa saamassa hoitoa. Saan vielä suuren annoksen joten väsymys yllättää.

KYH-työtkin on aloitettu, huomenna päivitän tänne kaikki tähän asti aloitetut. Onneksi tuli laadittua itselle se luettelo mitä meinaan tehdä, olisi ollut aika hankalaa sovittaa sitä mietintää tähän ruljanssiin. Huomenna pitää päivittää myös kaikki lukemattomat blogit. Netti-yhteydet oli tosiaan poikki ja aikaa meni ennenkuin ne oli kunnossa.

Tänään on ollut hyvämieli suvivirrestä.