Perjantain posti toi tullessaan paksun kirjekuoren jonka sisältö on tässä. Pirkkeri oli blogissaan järjestänyt arvontaa ja minä olin onnekas voittaja. Kortti askarteluun mukavaa materiaalia. Kiitos!

Flunssa on vaivannut oikein kunnolla ja kunto on tosi huono senkin vuoksi. Silti perjantai-iltana piti suunnata joka vuotiseen harrastukseen näin joulun alla.

Kinkku-bingoon. Tuuria ei tosin tällä kertaa ollut, tunnelmaa siitäkin edestä. Jokohan ensi perjantaina olisi kinkun paikka.

Lauantaina olikin synttärijuhlia. Saimi ja Anna juhlivat yhteisesti. Saimi 7v. Anna 2v. Paljon odotettu tuubi pääsi käyttöön ja näytti olevan mieluisa. Saattaa olla, että tuubeja pitänee neuloa useampi.

Novitan Puro-lanka onkin helppo neuloa ja tuubi on todella lämmin.

Minun ompelutaidot ei ihan ole kohdallaan vielä, mutta uskon että harjoitus tekee mestarin. Kaavat oli mutta jonkun sain menemään pieleen, kun paita ei oikein istu. Trikoossa oli joku raita ja sen vuoksi ompelin pitsin siihen päälle. Anna on kyllä juuri herännyt päiväunilta ja mummonhan piti heti saada vaatteet sovitukseen. Panin minä muutakin lahjapakettiin, ettei ihan epäonnistunut ompelus ollut ainoa.

Maijan villatakkikin piti korjata. Poistin nappilistan, kun se ei jotenkin istunut siihen. Huolittelin reunat virkkauksella ja niin siitä tuli parempi. Ei ole niin suuren näköinen.  Nytpä tulikin pitkä postaus. Seuraava neulomus on jo työn alla ja huomenna ompeluseura. Mitähän kivaa siellä tekisi.