Sainpa tällä viikolla jotain aikaiseksi. Nämä ruutureiskatossut. Lankana on Jämsän kehräämön villalanka ja ihan tavalliset 3:n puikot.  Nämä menee lahjaksi. Aiemmat olivat puolukkatossut. Ruiskaunokki Sukkasadossa risti ne puolukka-ainoiksi.

Maijan villatakki valmistuu hiljaksiin. Syysflunssakin sai otteen ja se yhdistettynä muuhun lääkitykseen pitää olon aika kurjana. No ei pidä valittaa hyvä kun kädet toimii ja pystyy edes vähän neulomaan.  Pistettiin pystyyn ompelupiiri, kun yksin ei tule tehdyksi, niin porukassa kyllä. Jokainen tekee omia juttujaan ja kaikki neuvoo siinä missä osaa. Mukavia iltoja on ollutkin ja tuloksia ovat toiset saaneet. Minä olen pysytellyt neuleen puolella. Onneksi saivat kiinni sen ammuskelijan ja pääsevät tutkimaan ja hutkimaan.