Juuri äsken sain tämän kirjoituksen valmiiksi ja niin se vaan lensi johonkin bittiavaruuteen, siispä uusiksi!
Juuri äsken sain valmiiksi Elsan tuubin. Novitan Siirilanka-akryylia. Mukava neuloa aika paksuilla puikoilla 4,5 pyöröt. Lanka on varmaan jotain kausi lankaa, koska vyötteessä oli merkintä: saatavana rajoitetun ajan. Värit ovat kyllä aivan mahtavat, mieli teki ostaa kaikki, mutta oli tyytyminen Elsan valitsemiin. Onhan minulla kotona lankaa vaikka kuinka ja Meijän Matti kyseli taas mitäs lankoja sitä nyt tuodaan, kun markkinat ovat ihan kohta ja minä taas olen osastolla juuri silloin. No villalankojahan sieltä saa oikein hyviä ja niitä pyysin tuomaan. On sitten koko ensi syksyksi, tai ainakin syys markkinoihin asti :)
Sitä sytomyssy kampanjaa olen mietiskellyt ja ihmisiä mukaan haastanut. Hyvän vastaanoton olen saanutkin, vaikka kaikille kavereille olen sanonut, että koukku tai puikot käteen ja lankaa ja pipoa tekemään. Käsityöpiirissäkin haastoin ja he innostuivat kovin. Saas nähdä, onko jo huomenna saaliina pipoja, kun aamulla menen käsityöpiiriin. Olen itse hyvänä esimerkkinä myssyn tarpeellisuudesta kun tukka on lähtenyt. Monikaan ei siinä piirissä tiennyt sairaudestani ja uusi peruukki meni alkuun täydesti omasta tukasta. Paljon tuli kysymyksiä sairaudestani ja mielelläni kerroinkin, se on terapiaa itselle: puhua pois syöpä, vaikka se ei paranekaan. Hoidot ovat tepsineet ja syöpäarvo on laskusuunnassa :)
Kuopiosta tempaukseen mukaan lähtee lankaliike Lanka-Matka, Marketta Räsänen on luvannut 10% alennuksen myssylangoista ja on myös valmiiden pipojen palautuspiste, www.lankamatka.com täällä voit tutustua lankaliikkeeseen. Tuntuu niin mukavalle taas tämä ihmisten hyväntahtoisuus. 

Tänään on hyvämieli: sain aloittaa turkoosista langasta neuleen....